Merkityskumppanimme – tehtäisiinkö tilauskirja teillekin?

Merkityskirjojen tekijöillä on vahvat taustat viestinnän ja markkinoinnin maailmasta. Laadukas lastenkirjallisuus on Terhi Kankaan ja Anna Aallon yhteinen intohimo. Kolmen julkaistun kirjan jälkeen tuli suuri oivallus siitä, että juuri vahva viestinnällinen ja kaupallinen tausta on meidän supervoimamme.

Tilauskirja, jonka sisältöjä suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä tilaajan kanssa, on erinomainen viestinnän väline silloin, kun tavoitteena on oivalluttaa lapsille ja lapsiperheille tärkeitä teemoja hyvän elämän tueksi. Tilauskirjakumppanin tulee olla siis itsekin merkityksellinen toimija, jolla on tärkeä viesti kerrottavaksi.

Ensimmäinen tilauskirja Helga ja Helmeri ilmastoagentteina julkaistiin helmikuussa 2021. Sen tilaajakumppani on Lahti – Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -projekti. Kirja toimii ensisijaisesti tilaajan viestinnän välineenä, mutta sitä painettiin myös pieni erä myyntiin. Hoidimme kirjan myös kirjastojen tilausvalikoimiin ja tätä kautta Lahden merkityksellinen sanoma levisi myös valtakunnallisesti. Projektista voit lukea lisää täältä.

Merkityskirjat on julkaissut myös hyvää tekevän lastenkirjatrilogian vuosina 2017-2019. Tämän kirjasarjan tärkeimpiä kumppaneita olivat meille merkitykselliset  järjestöt, joille kirjamyynnillä keräsimme varoja sekä mahtavat Merkityskummimme, joiden tuella kirjat painettiin.

Tukensa kirjasarjallemme ovat antaneet myös upeat suojelijamme kiekkolegenda Raimo ”Raipe” Helminen ja psykoterapeutti Maaret Kallio.

Hyvää tekevän lastenkirjatrilogiamme myyntihinnasta kohdennetaan aina peräti seitsemän euroa kirjan teeman äärellä työskentelevän järjestön toiminnan tueksi.

Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjan järjestökumppani on SEY Suomen eläinsuojelu. Lue toiminnasta lisää osoitteesta www.sey.fi.

Helmeri Hessunpoika löytää lajinsa -kirjan myynnillä taas tuetaan Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelmaa. Ohjelmasta saat lisätietoa täältä.

Helgan ja Helmerin viikonloppuveli -kirjan järjestökumppanina kirjamyynnistämme hyötyy Perhehoitoliitto. Tutustu toimintaan www.perhehoitoliitto.fi.

Järjestökumppanit olemme me kirjantekijät valinneet täysin itsekkäin perustein. Kun kumppanin työtä arvostaa syvältä sydämestään, on yhteistyö aidointa mahdollista. Järjestökumppanin työtä tuemme toki myös kirjojemme tarinoilla, jotka linkittyvät aina vahvasti kumppanin arkeen.

Näiden kirjojen tuotantokustannukset on katettu Merkityskummiemme tuella. Seuraavat upeat toimijat ovat halunneet iloksemme tukea merkityksellistä lastenkirjallisuutta tarinamme eri vaiheissa:

Fazer Alku (Koko trilogian Merkityskummi)
Vääksyn Lääkärikeskus (2. ja 3. kirjan Merkityskummi)
Nivos (2. ja 3. kirjan Merkityskummi)
Hyvinvointikeskus Fressi (2. ja 3. kirjan Merkityskummi)
HeiaHeia (2. kirjan Merkityskummi)
Lahden kaupunki (3. kirjan Merkityskummi)

Merkityskirjojen virallinen Kulttuurikumppani on Sinfonia Lahti (Lahden kaupunginorkesteri). Musiikki ja kirjallisuus sopivat mitä mainioimmin yhteen jo lapsuudesta saakka. Yhdessä voimme tarjota lapsille unohtumattomia kulttuurielämyksiä, jotka toivottavasti kantavat aikuisuuteen asti.

Yhdessä olemme kehittäneet muun muassa paljon ihastusta herättäneen Sinfonisen Piirustuspöydän lapsiperhetapahtumien aktiviteetiksi. Musiikki on kautta aikain inspiroinut muita taiteen tekijöitä, niin kuvataiteilijoita kuin tarinankertojia luoviin maailmoihin ja tätä samaa haluamme tarjota lapsiystävillemme.

Tapahtumista saat tietoa parhaiten seuraamalla meitä kumppanuksia sosiaalisessa mediassa. Merkityskirjat Facebookissa. Sinfonia Lahti Facebookissa.

Sinfonia Lahden ohjelmistoon voit tutustua osoitteessa www.sinfonialahti.fi

Sinfonia Lahti

Merkityksellistä tarinassamme on myös suomalaisen työn arvostus ja luotettavat, vastuullisesti toimivat yhteistyökumppanit. Siksi Merkityskirjat painetaan ihan meitä tekijöitä lähellä. Lahessa. Ensimmäinen Merkityskirja painettiin Painotalo Plus Digitalilla ja kaksi seuraavaa Painotalo Markprintillä. Myös kirjan sidonta on kotimaista työtä.

Ympäristövastuuasiat ovat molemmilla painokumppaneillamme kunnossa, josta takeena muun muassa maailman tunnetuin ympäristöjärjestelmä ISO 14001.

Merkityskirja on aina myös joutsenmerkitty painotuote.