Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana 2018-11-01T15:49:02+00:00

Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjan joukkoluovuus

1. MANSIKKI-KISSAN TARINA (sivulla 2)

Kissankaipuussa riutuvan Helgan tärkein unikaveri on lähes puhki rakastettu Mansikki. Mansikin tarinan kirjaan ideoi Anna Kiviaho Tampereelta. Hän kertoo meille ajatuksistaan näin:

”Ajattelin heti, että Mansikki voisi olla löytökissa myös. Jos sen olisi vaikka joku Helgalle läheinen ihminen dyykannut roskiksesta, pessyt ja korjannut vähän revenneen sauman sekä ommellut pannan kaulaan, jotta pää pysyisi paremmin pystyssä. Samallahan tämä henkilö olisi voinut löytää roskiksesta jotain muutakin hyödyllistä. Tällaisella tavoittelen vielä lisää MERKITYSTÄ eli ekologinen pointti siitä, kuinka typerää on heittää pois käyttökelpoista tavaraa.

Tarinalla on vähän totuuspohjaakin: Kun Toivo-poikamme oli vauva, mieheni dyykkasi meidän taloyhtiön roskiksesta vähän kulahtaneen nallen, jonka pää retkotti. Pesin nallen ja ompelin sille ”liperit” kaulaan, ettei pää retkottaisi. Ei siitä tosin mitään rakasta tullut, mutta naurettiin pitkään jutulle, kuinka rappiolle joutunut pastori oli pelastettu. ”

Näistä Annan huikean hienoista ajatuksista siis kehittyi paitsi Mansikin tarina kirjaan, myös taloyhtiön roskakatoksen Saa ottaa -hylly, josta kerrotaan kuvatekstissä heti tarinan alussa.

2. HELGAN MUMMON NIMEN TARINA (sivulla 4)

Helgan ja Helmerin mummolle nimen antoi järvenpääläinen Jaana Kosunen. Hän halusi näin kunnioittaa miehensä ihanaa Irene-mummoa, joka on niin valloittava persoona, että sopisi hyvin vaikka lastenkirjaan. Vanhaa maataloa, jossa Irene pitkään asui, kutsuttiin siniseksi mummolaksi, koska keittiössä oli siniseksi maalatut kaapinovet. Siksi myös kirjamme Irene-mummon keittiön teemaväri on sininen pienintä yksityiskohtaa myöden. Oikean Irene-mummon tuvassa oli mummon itsensä kutomat matot, iso ruokapöytä ja puuhella.

Irene-mummolla on aina vadelmaveneitä lasten taskuihin sujautettavaksi, ja jos vanhemmat yrittävät kieltää, hän vain nauraa lämpimästi ja sanoo höpsistä.

Jaana on aina ihaillut Irene-mummon äärimmilleen venyvää pinnaa kahdeksan lapsen äitinä ja nyt jo melkoisen lapsenlapsenlapsilauman kanssa. Eikä yhdenkään rakkaan ihmisen syntymäpäivä koskaan unohdu! Sankareita mummo muistaa aina, muun muassa upeilla itse neulomillaan villasukilla, joita Jaanallakin on jo monet.

Nykyisin Irene-mummo asuu kirkonkylällä, mutta sininen mummola on edelleen suvussa, nyt seuraavan sukupolven asuttamana.

3. MAAILMAN PARHAIDEN PANNUKAKKUJEN RESEPTI (sivulla 5)

Helgan ja Helmerin Irene-mummo on saanut Maailman parhaan pannarireseptin aikoinaan hyvältä ystävältään Pinko-muorilta.

Pinkon perheeseen kuuluu neljä lasta ja kaksi aikuista ihmistä. Perheen ja Pinkon mieltymykset ja allergiat aiheuttavat usein päänvaivaa ruokapöydässä. Niinpä Pinko kehitteli perheelle pannukakkureseptin, jolla valmistettuja reseptejä voivat kaikki syödä. Vahingossa pannukakuista tulikin niin hyviä, että hän halusi jakaa reseptin kaikille eläintenystäville Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjassa. Pinkon lempimarja on mustikka, joten pannukakut tarjoillaan yleensä metsämustikoiden kera.

Pinko on 8-vuotias amstaffi-bullterrieri-sekoitus. Pinkon perheen äiti Hanna Järvenpää Tampereelta lähetti Pinkosta kuvan kaikkien Merkityskirjojen ystävien iloksi.

4. HELGA HIDALMIINAN MEKKO (sivulla 6 – ja kannessa)

Upean ja uniikin raitakuosin päähenkilömme mekkoon suunnitteli espoolainen kuusivuotias Nella Telsavaara. Nellan piirrosten pohjalta Merkityskuvittaja Anna mallinsi kuosin ja värit mahdollisimman tarkasti kirjan sivuille.

Kannen kuvassa mekko on pitkähelmaisena juhlamekkona, mutta koska pitkät helmat ovat arkisissa puuhissa hieman hankalat, lyhensi äiti helman pituutta juhlien jälkeen. Nyt Helga voi siis käyttää suosikkimekkoaan aina kun niin haluaa.

Lahjakas ja näkemyksellinen junior-designerimme Nella tuumasi, että tämä Helgan mekko on onnellinen mekko. Ja kissatkin kuulemma Nellan mukaan pitävät kirkkaista ja iloisista väreistä.

Ja niin se toden totta onkin! Kehräkummun kissat ovat heti Helgan ensivisiitistä lähtien ilahtuneet aina, kun näkevät tämän pirteän kuosin kantajineen saapuvan kissatalon pihan portille.

5. ELLIWEERAN MAKUUKAMMARIN SISUSTUSSUUNNITTELU (sivulla 9)

Kissatalon emäntä Elliweera Esmeralda on varsinainen esteetikko, joten myös oma makuukammari on sisustettu hyvällä maulla ja kauneutta vaalien. Sisustussuunnittelijan apua hän sai lahtelaiselta Tuula Kilpiseltä, joka kertoo valintojensa taustoista näin:

Ihanat raidalliset ja kirjavat puukissat siskoni ikkunalla toivat mieleeni Raahen museon Staffordshire-posliinikoirat, joihin liittyi oma tarinansa. Ennen vanhaan raahelaisten merimiesten tyypillisiin matkatuliaisiin kuuluivat Englannista ostetut posliinikoirat, jotka toimivat myös tiedon välittäjinä. Kun koirat katselivat ikkunalaudalta sisälle taloon, oli isäntä kotosalla. Kun koirat tuijottivat ikkunasta ulos, oli perheenpää seilaamassa. Myös Pietarsaaressa ja muissa rannikkokaupungeissa näkyy paljon merkityksellisiä ikkunakoiria, kun niitä osaa katsoa.

Tästä syntyi ajatus, että Kehräkummun ikkunalla olisi kauniita puukissoja. Ja ulospäin katsoessaan ne varmasti odottavat vieraita taloon löytökissojen luo. Sisustuselementeiksi makuuhuoneeseen valitsin myös itseäni Mikkelin Kenkäverossa ihastuttaneen käsilaukkukukkaruukun sekä suurikuvioiset kukkaverhot. Tällainen pelkistetyn sisustuksen ystävä hullaantui yllättäen Ellie Cashmanin tapeteista ja kankaista, joissa on lempikukkaani pionia. Mökkimme parvelle tulee vielä tuollaista kukkakuosia jossain muodossa. Anna piirtäköön oman tulkintansa kuosista Elliweera Esmeraldan verhoihin.

6. KEHRÄKUMMUN KUNNIAVIERAAT (s. 11)

Kehräkummun eteisen valokuvaseinälle ikuistetut kunniavieraat asuvat kaukana toisistaan, mutta kaikki ovat vierailleet kissatalossa niin usein, että ovat kuulemma melkein talonväkeä. Ylärivissä vasemmalta oikealle:

3-vuotias River Belgiasta. Riverin kuva on Suomessa asuvan Sassan ihana yllätys kissarakkaalle kummipojalleen. River pukeutuu mielellään erilaisiin hattuihin ja hän rakastaa erityisesti mustia kissoja. Johtuukohan siitä, että Belgian mummolassa River on saanut hoitaa hellästi mummon mustaa kissaa?

5-vuotias Josefina Nurmijärveltä. Nauravaisella olemuksellaan Josefina tuo hymyn jokaisen huulille ja on kiva kaveri kaikkien kanssa. Eläinrakkaana tyttönä hän iloitsee pääsystä Kehräkumpuun ja tuo mukanaan mau-ahtavat terveiset omilta kissoiltaan Nisulta ja Pullalta.

7-vuotias Teo Lahdesta. Teo harrastaa parkouria ja osaa liikehtiä kissamaisen ketterästi paikasta toiseen juoksemalla ja hyppimällä. Teo on innoissaan myös hyvin tehdyistä ja jännittävistä lastenkirjoista. Siksi Teo perheineen halusi olla mukana tukemassa merkityksellistä, innovatiivista lastenkirjahanketta.

3-vuotias Tilda Lahdesta. Jos eläinbongauksesta saisi pisteitä, Tildalla olisi niitä aimo kasa. Hän huomaa erityisesti koirat ja kissat jo kaukaa. Tilda lukisi mielellään vaikka 20 kirjaa joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Tämä kirjarakastaja perheineen haluaa olla mukana aikaansaamassa suomalaislapsille lisää loistavaa iltalukemistoa.

Alarivissä vasemmalta oikealle:

6-vuotias Elbe Peräseinäjoelta. Viereisissä kehyksissä olevan Martan perhe antoi kuvamuiston Elbelle läksiäislahjaksi, kun hänen perheensä muutti niin kauas, etteivät entiset päiväkotikaverit enää voi nähdä arkisissa leikeissä.

6-vuotias Martta Lahdesta. Martan Tampereella asuva Kipa-kummitäti halusi kuvalla tukea ensimmäisen Merkityskirjan syntyä. Kissat ovat Martalle tärkeitä ja niinpä myös kasvomaalausaihe Tallinnan risteilyn leikkihuoneessa oli itsestään selvä.

10-vuotias Tellu Tampereelta. Vuonna 1987 otettu kuva kertoo läpi elämän roihunneesta kissarakkaudesta Merkityskirjojen kirjoittajassa. Isosisarusten kissanpentulobbaus perheen kuopuksen yllätykseksi oli viimein mennyt läpi ja tämä syntymäpäivälahja oli paras, jonka päivänsankari saattoi kuvitella.

7-vuotias Anna Lahdesta. Asuipa taannoin 1990-luvulla lahtelaisessa omakotitalossa tyttö, joka ihan vain silloin tällöin intoutui ilmeilemään kaakaomukinsa äärellä aamupalapöydässä. Annan kotona on aina rakastettu kissoja ja näihin aikoihin Merkityskuvittajamme ystävänä asui eräs säyseä kissafilosofi Kasperi.

Koska kirjaan siis jäi tyhjiä kehyksiä, päätimme yllättää lukijat omilla lapsuudenkuvillamme!

7. HUGO-KISSAN LEMPINUKKUMAPAIKKA (sivulla 13)

Hugon lempinukkumapaikalla on liikuttavan ihana tarina tosielämästä lempääläläisen Leena Ahlforsin kertomana:

Meillä eleli aikoinaan pikimusta vihreäsilmäinen kissaherra nimeltään Mömmö. Tallikissan pentu tuotiin meille pahvilaatikossa polkupyörän perässä aivan pienenä, ehkä jopa liian aikaisin emostaan vieroitettuna. Mömmö oli erittäin vauhdikas ja suorastaan villi, mutta hänessä oli myös kovin herkkä puoli. Mömmö tuli esimerkiksi aina kanssamme sänkyyn nukkumaan tyynylleni pääni päälle. Näytti siltä, että nukun musta karvalakki päässä. Ensimmäiset viikot jouduinkin nukkumaan pipo päässä, kun pentu kuvitteli minut emokseen ja ”lypsi” tassuillaan hiuksiani. Eihän siinä nukkumisesta mitään tullut! Mömmön muistoksi myös Hugo nukkuu kirjassa kissatalon emännän tyynyllä.

Varttuessaan Mömmöstä tuli oikea kulmakunnan kingi. Kovis, joka laittoi muut kissat ja koiratkin ojennukseen. Joskus kissa palasi reissuiltaan kotiin korva repaleisena, mutta voittajan elkein! Koviksen imagoon ei toki sovi ajatus, että lempinukkumapaikka olisi mamman tyyny ja vielä tyytyväisenä kehräten, mutta ehkä on ihan hyväkin kertoa, että myös koviksilla on pehmeät puolensa.

Mömmö sai elää pitkän ja ihanan kissanelämän. Meille tuli myöhemmin myös koira ja he sopeutuivat toisiinsa erittäin hyvin. Mömmö oli ihmisrakas ja hyvä ystävä myös lapsillemme alusta asti. Suuri oli suru, kun Mömmö nukkui pois mieheni syliin kotona 19,5-vuotiaana. Mömmö oli kissapersoona, jonka kaikki hänet tavanneet muistavat!

8. KISSAMAINEN PELI TAI LEIKKI (sivulla 15)

Tämä joukkoluovuuden elementti jäi joukkorahoituskampanjassamme myymättä, mutta halusimme sen ehdottomasti mukaan kirjaan. Niinpä sen toteuttivat meille veloituksetta lahtelaisen kumppanipäiväkotimme Tarinan lapset.

Päiväkotilapsista moni tiesi, että kissat ovat varsin ketteriä liikkumaan ja siksi Kehräkummun leikkiareenalle haluttiin kehitellä uusi ketteryyttä vaativa lautapeli. Tuotekehityksen tiimellyksessä huomattiin kuitenkin pian eräs epäkohta. Kuinka kissat pelaavat lautapeliä, kun eivät voi heittää noppaa? Ei mennyt kauaakaan, kun Tarinan mainiot innovaattorit keksivät, että noppaa voi tietenkin joko puskea tai heilauttaa hännällä. Puskeminen ja hännänheilutus olivat monelle lapselle tuttuja kissamaisia viestintätapoja.

Näin syntyi kirjaamme täysin uniikki Kissaloikka-peli.

9. TAPETTIKUOSI (sivulla 16)

Tämä joukkoluovuuden elementti jäi joukkorahoituskampanjassamme myymättä, mutta halusimme sen ehdottomasti mukaan kirjaan. Niinpä sen toteuttivat meille veloituksetta lahtelaisen kumppanipäiväkotimme Tarinan lapset.

Tapettikuosiin toi usea eri-ikäinen lapsi oman näkemyksensä iloisesta kissasta ja lopputuloshan on mitä hurmaavin! Myös kuvittaja-Anna ihastui kuosiin ikihyviksi ja sijoitti sen tarinassamme kohtaukseen, jossa Hugo viettää lokoisia kissanpäiviä muhkeassa nojatuolissa. Ja tuohon kissamaisen nautinnolliseen olohuoneeseen tapetti sopiikin mitä parhaiten. Ainoastaan tapetin sävyä hieman muutettiin alkuperäisestä paremmin muuhun sisustukseen sopivaksi.

Mielestämme nämä molemmat sävyt kuosista voisi laittaa vaikka suoraan tuotantoon. Että vinkvink, jos on vaikka joku tapettivalmistaja linjoilla. Otahan yhteyttä!

10. KISSAMAISTA TAIDETTA KEHRÄKUMMUN SEINÄLLÄ (sivulla 20)

Kehräkummun Kulttuurikellarissa on kaikkien kissatalon vieraiden ihasteltavana myös kissamaista taidetta. Oululainen Marianne Mäntyoja kertoo kirjassa myös lukijoille esitellystä teoksestaan näin:

Kehräkummun seinälle lähettämäni ”taideteos” on noin 20 vuotta sitten yläasteikäisenä rusehtavalle piirustuspaperille pilke silmäkulmassa muutamassa sekunnissa tekaistu luonnos. Yllättäen siitä tulikin ihan mainio, joten päätin säilyttää sen. Varmaan kymmenen muuttoa se kulki banaanilaatikoissa, reissaten Oulusta Helsinkiin ja sieltä Rovaniemelle ja lopulta takaisin Ouluun.

Viimein yhdeksän vuotta sitten ostin sille kehykset ja ripustin seinälle. Kun vuonna 2009 olin Saksassa opiskelemassa ja työharjoittelussa kuva oli vanhempieni olohuoneen seinällä. Se toi kuulemma aina hyvää mieltä, kun sitä sattui vilkaisemaan. Siksi ajattelin sen sopivan mainiosti myös Kehräkummun kissataloon. Tunnearvoa on rutkasti enemmän kuin taiteellista arvoa.

11. KISSAMAISTA TAIDETTA KEHRÄKUMMUN SEINÄLLÄ 2 (sivulla 20)

Toiset kehykset pilottikirjamme seinältä uhkasivat jäädä tyhjiksi, sillä joukkorahoituskampanjassa tehtiin vain yksi taideostos. Koska halusimme kuitenkin ehdottomasti kaksi taideteosta Kehräkumpuun, pyysimme Merkityskirjoittaja Tellun taidetta rakastavaa äitiä käymään läpi omien teostensa arkistoa kissamaisin silmin.

Tepa-äiti (joka tuki lapsensa suurta unelmaa käsittämättömän aktiivisesti joukkorahoituskampanjan aikana) valitsi lopulta seinälle akvarelleilla vuonna 2015 maalaamansa kultapandan, koska se oli taiteilijan itsensä mielestä parhaiten lastenkirjaan sopiva eläinteos. Ja meillähän ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan, sillä aina Kehräkumpuun yksi kiltti pandakarhu mahtuu!

12. HELGA-TYTÖN KISSAMAINEN SUOSIKKIELOKUVA (sivulla 21)

Kehräkummun kulttuurikellari on harvinainen nähtävyys suomalaisten löytöeläintalojen keskuudessa. Sinne on kerätty taideteosten lisäksi myös kissamaista kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvataidetta. Hugo ja Helga käyvät kirjassamme keskustelua kissamaisista elokuvista. Helgan kertomaa suosikkielokuvaa nimeltä HERRA KOUKKUHÄNTÄ ei todellisuudessa ole vielä valkokankailla nähty, sillä Luova Merkitysassistenttimme 11-vuotias Hilma Kangasalta ideoi sen aivan itse.

Ja juuri tässä on Merkityskirjojen hienous! Osa joukkoluovuuden taustatarinoista on merkityksellisiä tarinoita tosielämästä, osa taas assistenttiemme upeaa mielikuvitusta. Vaan ties vaikka joku tuotantoyhtiö jo piankin ottaa Hilmaan yhteyttä kirjan luettuaan. Herra Koukkuhännän seikkailuja katsoisimme erittäin mielellämme ihan oikeana elokuvana!

13. LÖYTÖKISSAN REPLIIKKI (sivulla 24)

Tämä joukkoluovuuden elementti jäi joukkorahoituskampanjassamme myymättä, mutta halusimme sen ehdottomasti mukaan kirjaan. Niinpä sen toteuttivat meille veloituksetta lahtelaisen kumppanipäiväkotimme Tarinan lapset.

Tämä löytökissamme sai lapsilta nimekseen Isla. Ei liene sattumaa, että Aamu-tytön kotona on ihan samanniminen kissa. Kehräkumpu onkin muuten oivallinen paikka mainioille kissakaimoille.

Päiväkotilapset olivat yhteisesti sitä mieltä, että kissatalossa on hyvä osata hienot käytöstavat. Ja se muuten todellakin pitää paikkansa!  Kehräkummun – kuten muidenkin löytöeläintalojen – uudet asukkaat saattavat alkuun olla varauksellisia ja pelokkaita. Tämä voi ensin tuntua huonolta käytökseltä, mutta kärsivällisyys ja lempeys tekevät ihmeitä. Kun rakkaudella hoidetaan, lisääntyy luottamus hiljalleen ja Islan tavoin monesta löytökissasta kehittyy lähes salonkikelpoinen karvaystävä.

1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13